Mä heräsin tänään todellisuuteen.

Mulla on  yksi pikkusisko ja -veli. Ne kasvaa ja niistä tulee isona jotaki. Siis se iski tajuntaan. Niillä tulee oleen oma elämä. Niistä tulee viä joku päivä teinejä, aikuisia ja vanhuksia. Mä oon niin onnellinen, että mä saan olla siinä koko prosessissa mukana. Toivottavasti ainakin. Todella todella toivon sitä.

Samaan aikaan mä aattelin, että niin käy myös ku mä hankin omia lapsia. Miten hienoa on nähä ku lapsi varttuu ja oppii uusia asioita. Siis ihan mieletöntä. Ennen mä en oo tätä aatellu ja pikkusiskostani ja -velistäni en oo ees osanu aatella mitää tommosta. Ne on vaa aina ollu tossa enemmän tai vähemmän riesana. Vauvakuume kai alko vähä nostaa päätään, mutta herranisä ei kyllä tulis tässä vaiheessa mielenkään alkaa nyt hankkiin mitää lapsia, ku on opinnot kesken. Ennen kaikkea mä tahon turvata niiden elämän sillä että hankin kunnon työpaikan ja vakituisen isän. Ainahan voi takapakkeja tulla, mutta noi on ihan hyvät lähtökohat.

Etenki toi isä-asia on tosi tärkee henkilökohtasesti mulle. Mulla ei ole ollu sitä "vakituistaisää" koskaan. Aina äidin miesystäviä. Muistan kun kerran meillä meni kotona mikroautouuni rikki ja sitä uutta sitten toi semmonen parrakas keski-ikäinen mies, kysyin äidiltäni, että onko tämä setä taas mun uus isä. Niin. Emmä kuitenkaan tosta asiasta mitenkään henkisesti ole traumaa saanut. Ainostaan sellaisen tavoitteen, että omille lapsille se yksi isä, toivottavasti, pysyisi samana.

Mä teidän isästäni sen verran kuin tarvin: nimen, en muuta. Eikä mua kiinnosta saada tietää mitään kummallisempaa. Ei sekään tiedä ku mun nimen ja se riittää nähtävästi sille. Enkä aio lähtä sitä ettimään mihinkään, koska emmä tahdo sitä pakottaa muistamaan mua, kun se ei ole koko mun elämän aikana tahtonu mua omasta tahdostaan muistaa. Voin kyllä paljastaa, että joskus oon aattelu sitä tosissani, että ottasin siihen yhteyttä, kun äidin kanssa on ollu hankalaa. Tullu aina mieleen, että ehkä isä pitäs mun puolia. Sitten oon tajunnu, että miten se edes pitäs mun puolia kun kerta se ei ees tunne mua? Niin sepä se. Ei se tunne mua, eikä tule tuntemaan. Voin vielä paljastaa, että tiedän minkä näköinen isäni on ja missä kaupungin osassa hän asuu, mutta kaikki nämä tiedot ovat joutuneet käsiini tahtomattani ja en voi edes sitä paljastaa miten sain tietää, koska se voisi aiheuttaa hälinää. Anonyymina minä tänne kyllä kirjotan, ainostaan pari todella hyvää ystäväni tietää tästä blogista, mutta heille olen jo nämä asiat kertonut, joten se ei haittaa.

Oho, pääs toi mun kirjottelu taas rönsyään ku antaa tulla mitä ajattelee. No joo, tässä kai tämä nyt taas. Tyssää nyt aika lyhyeen, mutta äiti tuli kattomaan tohon telkkaria ja ajatus pätkii ku ei voi kunnolla keskittyä.

Mutta heipohei, pitäkää hauskaa! Tuun taas vuodattaan tänne joku kerta :)